Kirjoitin muutama päivä sitten operaattoreista, ja totesin Elisan sekä DNA:n olevan mielestäni liian korkealle arvostettuja. Elisa julkaisi tänään tuloksensa, ja kurssit muuttuivat päivän aikana huomattavasti.
Elisan tulos oli linjassa analyytikoiden odotusten kanssa, mutta markkinoiden odotukset olivat korkeammalla, kuten osakekurssista pystyi päättelemään. Elisan ohjeistus pysyi ennallaan. Kommentit kireästä kilpailutilanteesta ilmeisesti hermostuttivat myös DNA:n omistajat.
Kurssit tulivat alas perjantain 13.07. aikana seuraavasti:
Elisa -9,2% DNA -8,7% Telia -1,0%
Kurssigraafit viimeisen kolmen kuukauden ajalta näyttävät nyt tältä:
Elisa on plussalla 3kk jaksolla enää 2,6%
DNA on yhä voitolla 13,8%
Telia on tasan 10% korkeammalla kuin 3kk aiemmin.
Elisan tulos oli siis analyytikoiden ennusteiden tasolla, ja näkymiin ei tullut muutoksia. Näin ollen yhtiöille voidaan tässä vaiheessa laskea arvostuskertoimet muuttamatta loppuvuoden ennusteita.
Tässä muutamia lukuja 2018 ja 2019 ennusteilla. Telian luvut ovat Ruotsin kruunuina.
Kurssilaskusta huolimatta Telia on edelleenkin hieman muita houkuttelevammin hinnoiteltu. Mielenkiintoista seurata tilanteen kehittymistä, kun ensi viikolla julkaistaan lisää tuloksia. Katso koko tuloskauden kalenteri täältä.
Yksi ajatus artikkelista “Operaattorit: tilannepäivitys Elisan tuloksen jälkeen”