Next Games

Next Games listautui maaliskuussa 2017, ja oli ensimmäinen Helsingin pörssin peliyhtiö. Perässä seurasivat samana vuonna Remedy toukokuussa ja Rovio syyskuussa.

Osakkeiden kysyntä oli kovaa, ja listautumisanti ylimerkittiin moninkertaisesti. Uusia omistajia tuli yli 4000. Osakkeen hinta oli tuolloin 7,90€, ja markkina-arvoksi muodostui 143 miljoonaa euroa.

 

Yhtiön esittely ja historia

 

Next Games on perustettu vuonna 2013. Yhtiö on julkaissut kaksi peliä. Ensimmäinen oli Compass Point: West, joka sai hyviä arvosteluja, mutta ei kerännyt paljoa pelaajia. Toinen peli olikin menestys – Walking Dead: Our World nousi jopa hetkellisesti latauslistojen kärkeen. Tässä lyhyt esittely yhtiöstä:

NXT_esite

Menestyspelistä huolimatta Next Games on tehnyt tappiota koko historiansa ajan. Yhtiö on vielä melko aikaisessa kasvuvaiheessa.

NXT_taloustiedot

Yhtiön tavoitteena on jatkossa julkaista uusi peli noin vuoden välein. Näin saadaan kassavirtaa aiempaa tasaisemmaksi, kun julkaistujen pelien tuotot kattavat tulevien pelien tuotekehityskustannukset.

NXT_kehitysvaiheet

 

Kurssikehitys

 

Next Gamesin kurssi on tällä hetkellä 24% listautumishintaa alempana. Kurssi lähti listautumisen jälkeen loivaan laskuun, kunnes uudesta lisätyn todellisuuden teknologiaa hyödyntävästä Our World -pelistä saatiin tietoa. Sijoittajat sekosivat täysin, ja ilmeisesti pelin kuviteltiin olevan Pokemon Go:sta tutun AR-teknologian ansiosta jättimenestys.

Sittemmin kurssi on palannut jälleen maan pinnalle hypen haihduttua nopeasti. Laskuun vaikuttaa myös No Man’s Land -pelin menestyksen hiipuminen. Siitä johtuen yhtiön tulos on ollut odotuksia heikompi. Walking Dead -TV-sarjan suosio on myös laskenut muutaman vuoden takaisista huippulukemista.

NXT_kurssi_all

 

 

Walking Dead -pelit

 

Walking Dead: Our World julkaistiin 12.07.2018. Peliä on ladattu vajaan kuukauden aikana noin 2 miljoonaa kertaa. Puolivuotiskatsauksen yhteydessä kerrottiin, että peli on ollut kymmenen ladatuimman pelin joukossa yli neljälläkymmenellä eri markkinalla. Ensimmäisen viikon ARPDAU- luvun kerrottiin olevan 0,35€.

Suomessa OW on ollut tuottavimpien pelien listoilla korkealla, mutta muualla maailmassa menestys ei ole ollut aivan yhtä hyvää. Tärkeällä Yhdysvaltojen markkinalla sijoitus on harmillisesti Eurooppaa heikompi. Kaikkien maiden tietoja voit vertailla AppAnnie -sivustolla.

OW_rank_history_appleOW_rank_history_google

Sensortowerin mukaan peli olisi tuottanut viime kuussa 1,9M$.

Our_World_Sensortower_07_AppleOur_World_Sensortower_07_Google

Our Worldin arvostelut Play Storessa ovat tähän mennessä olleet pääosin melko hyviä, mutta eivät aivan pärjää Next Gamesin aikaisemmille peleille.

OW_arvostelut

 

Mielestäni hyvä lähtökohta on verrata lukemia edelliseen pelijulkaisuun.

Next Gamesin edellinen peli, Walking Dead: No Man’s Land julkaistiin lokakuussa 2015. Peliä oli ladattu vuoden 2016 loppuun mennessä 16 miljoonaa kertaa.

Aktiivisten päivittäisten pelaajien määrä (DAU) oli julkaisuneljänneksellä yli puoli miljoonaa, mutta laski seuraavat kolme neljännestä. Samaan aikaan aktiivisten pelaajien tuoma keskimääräinen päivittäinen liikevaihto (ARPDAU) kuitenkin nousi.

Huippunsa peli saavutti vuosi julkaisun jälkeen, jolloin sekä DAU että ARPDAU, ja näin ollen myös pelin tuoma liikevaihto, olivat kaikkien aikojen parhaalla tasolla. Sen jälkeen käyttäjämäärä on ollut jatkuvassa laskussa.

Alla olevista graafeista puuttuu 2015 Q4 -lukemat, jotka ovat DAU 564, ARPDAU 0,14, liikevaihto 7,4M€.

DAU

Liikevaihto

2015 julkaistu No Man’s Land pärjää edelleenkin melko hyvin joidenkin maiden tuottavimpien pelien listoilla.

NML_rank_history_appleNML_rank_history_google

Uusia latauksia ja liikevaihtoa tulee vielä jonkin verran.

NML_sensortower_appleNML_sensortower_google

NML:n arvostelut ovat olleet erinomaisella tasolla.

NML_arvostelut

 

Tulevat pelit

 

Pelin kehittäminen alusta loppuun vie Next Gamesilla noin 1-2v. Julkaisun jälkeen pelin ylläpito ja uuden sisällön tuottaminen työllistävät vielä useiden vuosien ajan.

Next Games kertoi kesäkuussa 2017 kehittävänsä Blade Runner 2049 -pelin yhdessä Alcon Entertainmentin kanssa. 2018 puolivuotiskatsauksessa kerrottiin projektin etenevän suunnitelmien mukaisesti. Peli on Q2 aikana julkaistu koemarkkinoille. Mikäli testaus sujuu hyvin, voidaan tietoa maailmanlaajuisesta julkaisusta odottaa jo Q3 tai Q4 aikana.

Seuraavaksi kehitteillä on projekti NBC Universalin kanssa. Kyseinen peli on siirtynyt esituotannosta varsinaiseen tuotantovaiheeseen Q2 2018 aikana. Tuotantovaiheen voidaan odottaa kestävän 6-12kk, joten näin ollen peli tulisi koemarkkinoille Q4 2018 – Q2 2019 välisenä aikana, ja julkaisu tapahtuisi mahdollisesti 2019 aikana. Lisätietoja pelistä lienee pian tulossa.

Lisäksi työn alla on vielä täysin tuntematon projekti, joka on ollut 2018 tammikuusta alkaen konseptointi- ja prototyyppausvaiheessa. Pelin etenemisestä tämän pitemmälle on vielä aikaista sanoa mitään, mutta hyvässä skenaariossa tämäkin peli voisi valmistua 2019 aikana, tai 2020 alussa.

 

Yhteenveto

 

Next Gamesilla on varsin lyhyt historia, mutta jo selkeitä näyttöjä osaamisesta. Ensimmäisen lisenssipohjaisen pelin hyvä menestys on mainio lähtökohta. Uusia lisenssisopimuksia on helpompi neuvotella, kun näyttöjä löytyy jo.

Next Gamesin johtoryhmä on erittäin kokenut – jäsenet ovat työskennelleet keskimäärin 17v tehtäväänsä vastaavissa rooleissa yhtiöissä kuten Supercell, Rovio, Disney ja Nokia.

 

Osakkeen arvonmääritys on erittäin haastavaa. NML alkaa jo hiipua, ja OW on vasta niin alussa, että tärkeitä tunnuslukuja ei ole vielä saatavilla. Eri lähteistä kerätyistä datasta päätellen Our Worldin alku on ollut hyvä, mutta mistään jättimenestyksestä ei ainakaan vielä voida puhua. Muistetaan toki, että NML saavutti huipputuottonsa vasta vuosi julkaisun jälkeen.

Mikäli Sensor Towerin luvut pitävät paikkansa, oli Walking Dead -pelien heinäkuun bruttomyynti 3,1M€. Tällä tahdilla peleistä kertyisi kvartaalin aikana liikevaihtoa 9,3M€ (Inderes Q3e 11,0M€). Tosin Our World julkaistiin 12.07, joten sen tuottoja kertyi vasta 20 päivän ajalta.

Google Play ja App Store ottavat myynnistä 30% osuuden. Lisenssisopimusten ehdoista ei ole tietoa, mutta lisenssin omistaja AMC Networks vie toki oman osuutensa pelin tuotoista.

Lähiaikoina tarvitaan myös merkittäviä panostuksia uusien pelien markkinointiin, sekä tulevien pelien kehitykseen. Tästä syystä Next Gamesin ei voida odottaa tekevän vielä lähiaikoina voitollista tulosta, vaikka pelit menestyisivätkin kohtuullisesti.

 

Uusia pelejä on pian tulossa. Vaikka OW ei takoisi hurjia tuottoja, niin odotettavissa voi olla siitäkin huolimatta kohtalaista kassavirtaa tulevaisuudessa.

Tällä hetkellä markkina kuitenkin hinnoittelee jo hyvää menestystä peleille, joten osakkeesta voi olla vaikeaa saada lähivuosina tuottoa, mikäli Our World ja Blade Runner eivät menesty No Man’s Landia paremmin.

Analyytikoiden keskimääräinen tavoitehinta osakkeelle on 7,20€. Kannattaa kuitenkin muistaa, että ennusteisiin liittyy tällä hetkellä merkittävää epävarmuutta, ja tarkempia ennusteita voidaan tehdä vasta kun uusista peleistä saadaan tarkempia tunnuslukuja.

Next Gamesin osakekurssi on laskenut viime syksyn huipuista jopa 60%. Osaketta ei kannata erehtyä luulemaan halvaksi rajusta laskusta huolimatta. Huonon näkyvyyden takia riskitaso on korkea, ja volatiliteetti kuuluu asiaan.

Varovaisen sijoittajan kannattaakin odotella Our Worldin tunnuslukujen julkaisua, ja tehdä sitten omat laskelmansa.

 

Jätä kommentti