Lehdolta toinen negari – onko osake nyt halpa?

Lehto Group varoitti jo toista kertaa kolmen kuukauden sisään tuloksen jäävän aiemmista odotuksista. Kurssi tipahti perjantaina peräti 27%.

lehto_pystytunnus_fi

Tällä kertaa liikevaihdon kerrottiin kasvavan vuonna 2018 noin 20-25 % vuoteen 2017 verrattuna (aiemmin 20-30%), ja liikevoiton olevan noin 5-6 % liikevaihdosta (aiemmin 8-9%). Alkuperäinen tämän vuoden ohjeistus liikevoitolle oli yli 10% liikevaihdosta, mutta sitä laskettiin elokuun alussa edellä mainittuihin lukemiin.

Lehdon pörssikurssi on valunut tänä vuonna tulosvaroituksien saattelemana peräti 60%.

Lehto_YTD_60

Tässä vaiheessa moni miettii tietenkin, että onko osake nyt halpa.

Sopivaa hintaa ei kannata lähteä päättelemään kurssihistorian perusteella, koska yhtiön tilanne on nyt täysin erilainen aiempaan verrattuna.

Nyt täytyykin miettiä, kuinka vakavia Lehdon kohtaamat haasteet ovat, ja onko yhtiöllä edellytyksiä tuloskasvuun jatkossa.

Lasketaan aluksi ennuste loppuvuodelle.

 

Uuden ohjeistuksen perusteella tein seuraavanlaisen ennusteen:

Lehto_ennuste

Tässä ennusteessa liikevaihdon kasvu on 23,2% (ohjeistus 20-25%) ja liikevoitto 5,5%, eli annetun haarukan (5-6%) puolivälissä. Osakekohtaiseksi tulokseksi saatiin 0,54€.

Jos verrataan 2018 ennustetta aikaisempiin vuosiin, niin huomataan, että tulos painuu jopa alle vuoden 2016.

Lehto_ennuste_2

Tässä vaiheessa ensi vuoden näkymiin liittyy vielä niin suurta epävarmuutta, että en lähde tekemään sinne asti ennusteita, vaan seuraan sivusta tilanteen selkeytymistä.

 

Viime vuonna Lehdon osakekurssi oli 10-14€ välillä, eli P/E oli 2017 tuloksella 11,9-16,7.

Nyt kurssi on 5,3€, ja kuluvan vuoden ennusteellani P/E olisi 9,9.

Viime vuonna tuloskasvua tuli yli 40%, tänä vuonna tulos laskee yli 40%. Tässä tilanteessa osaketta on hinnoiteltava täysin eri kertoimilla kuin aikaisemmin.

 

Lehdon korjausrakentaminen- sekä hyvinvointitilat-palvelualueilla projektit eivät ole sujuneet suunnitelmien mukaan. On tullut sekä aloitusten viivästymisiä, että tappiollisia projekteja.

Kyseiset palvelualueet ovat juurikin niitä, jotka tulevat olemaan lähivuosina suuressa roolissa asuntorakentamisen mahdollisesti hiipuessa.

On mielestäni erittäin huolestuttavaa, että projektienhallinta on pettänyt näin pahasti kahdella eri osa-alueella. Lehto on kuitenkin viestinyt, että tarvittavia toimenpiteitä tehdään tilanteen korjaamiseksi.

 

Onko osake siis halpa?

Mielestäni rajukin kurssilasku on oikeutettua, koska yhtiön näkymät ovat muuttuneet olennaisesti huonommiksi. Vaikka laskenut hinta houkutteleekin, niin nyt kannattaa ehkä seurata sivusta yhtiön tilanteen kehittymistä, eikä hätäillä vielä ostojen kanssa.

 

 

Lehdon negari

lehto_pystytunnus_fi

Lehto Group varoitti viime viikolla kuluvan vuoden tuloksen jäävän aiemmasta ohjeistuksesta.

Aikaisemmin kerrottiin liikevoiton olevan ”yli 10%”, eli käytännössä 10-11%. Uusi ohjeistus on ”noin 8-9%”, eli tuloksen voidaan odottaa olevan suunnilleen 20% aiempaa näkymää alempi. Liikevaihdon kasvun ohjeistus pidettiin ennallaan 20-30 prosentissa.

Näin ollen 2018 tulos tulee reippaasta liikevaihdon kasvusta huolimatta jäämään suunnilleen edellisen vuoden tasolle.

Kannattavuuden laskun syitä Lehto kommentoi näin:

”Liikevoittonäkymän heikentymisen syynä on aiemmin arvioitua alhaisemmat projektikatteet erityisesti Hyvinvointitilat- ja Korjausrakentaminen palvelualueilla, sekä joidenkin luovutuksen mukaan tuloutuvien hankkeiden arvioidun valmistumisajankohdan siirtyminen vuoden 2019 puolelle. Lisäksi tehdaskapasiteetin laajentaminen, konsernitason kehityshankkeet sekä osaamisen ylläpitäminen ja kehittäminen ovat vaatineet arvioitua enemmän panostuksia.”

Kuulostaa siltä, että joko projekteja on kilpailun takia jouduttu ottamaan aiempaa pienemmillä katteilla, tai että projekteissa on ilmennyt jotakin ylimääräisiä kustannuksia aiheuttavia ongelmia. Joidenkin hankkeiden valmistumisen siirtyminen ensi vuoden puolelle voisi viitata aikataulujen venymiseen ja siitä aiheutuviin kustannuksiin.

Rakennusprojekteihin toki sisältyy aina riskejä, joita Lehto kommentoi tiedotteessaan näin:

”Keskeisimpiä liikevaihdon ja liiketuloksen kehittymiseen liittyviä riskejä ovat meneillään olevien projektien loppuunsaattaminen arvioidussa aikataulussa ja arvioiduilla kustannuksilla, neuvotteluvaiheessa olevien hankkeiden käynnistymisen viivästyminen, osaavan työvoiman saanti ja panoshintojen nousu.”

Aiempien yli 10% liikevoittotasojen saavuttaminen tosiaankin vaatii, ettei mitään ylimääräisiä vastoinkäymisiä tule. Sijoittajan arvioitavaksi jääkin, onko näille tasoille enää paluuta, vai onko jatkossakin tyytyminen hieman viime vuosia matalampaan kannattavuuteen.

 

Aiempien vuosien tulokset

 

Lehdon viime vuosien track record on kyllä erittäin vakuuttava. Tähän mennessä jopa yli 60% vuosittainen kasvu on onnistunut hämmästyttävän hyvällä kannattavuudella.

Lehto_tunnusluvut

Olisi oikeastaan ihme, jos Lehto pystyisi jatkuvasti kasvamaan näin kovalla tahdilla ilman minkäänlaisia kasvukipuja. Jatkuvana haasteena ovat esimerkiksi suuret rekrytoinnit sekä uusien tuotantotilojen hankkiminen ja laajentaminen. Myös suunniteltu muihin pohjoismaihin laajentuminen voi tuoda aluksi kuluja.

 

Kurssikehitys

 

Lehdon osakkeen hinnoittelussakin on mielestäni näkynyt, että yhtiön kovan tulostason ja nopean kasvun jatkumiseen ei luoteta.

Lehto_kurssi_alusta

Kurssi on ollut aiemmin tänä vuonna laskussa johdon osakemyyntien sekä heikon Q1-tuloksen takia. Johdon suuret myynnit ja sen jälkeinen heikko kvartaali ovat ymmärrettävästi omiaan ruokkimaan negatiivisuutta. Sen jälkeen vielä ohjeistuksen lasku, niin sijoittajien luottamus yhtiötä kohtaan on kovilla.

Tulosvaroituksen jälkeen kurssilaskua tuli ensimmäisenä päivänä 12%, ja seuraavinakin päivinä vielä useita prosentteja. Vuoden alusta on kirjoitushetkeen mennessä tullut miinusta jo 35%.

Aiemminkin arvostuskertoimet ovat olleet hyvin matalia yhtiön edeltävien vuosien suoritukseen nähden. Vaikka ennusteet nyt laskivat, näyttää osake hyvin edulliselta.

 

Ennusteet ja arvostus

 

Ohjeistuksen perusteella kuluvan vuoden ennusteeni näyttävät tältä:

Lehto_2018_ennuste

Osakekohtainen tulos oli viime vuonna 0,84€, ja se tulee pysymään tänä vuonna suunnilleen samalla tasolla. Liikevaihdon sekä liikevoiton kertyminen painottuu ohjeistuksen mukaisesti loppuvuoteen, joten pian julkaistava Q2 ei ole merkitykseltään kovin suuri.

 

Osingon ennustan kasvavan viime vuodesta, vaikka tulos pysyykin ennallaan. Lehdon osinkopolitiikan mukaisesti vuosittain jaetaan 30-50% nettotuloksesta. Viime vuodelta jaettiin 40%, joka oli 0,34€ osaketta kohti. 2016 tuloksesta jaettiin 37%, eli 0,22€ per osake.

Tältä vuodelta odotan 0,39€ osinkoa, joka vastaisi 46% tuloksesta. Näin ollen osinko kasvaisi 15% edellisestä vuodesta. Tällä ennusteella nykyiselle 8,50€ osakekurssille saisi kasvuyhtiölle erinomaisen 4,6% osinkotuoton.

 

Tässä Lehdo arvostuksen vertailua muihin rakennusyhtiöihin:

Lehto_YIT_Consti_arvostus

 

Omat kommenttini

 

Kun otetaan huomioon, että Lehdon kasvu ja kannattavuus ovat omaa luokkaansa, niin on vaikeaa ymmärtää näin alhaista arvostusta lähimpiin verrokkeihin, tai oikeastaan mihin tahansa muuhunkaan näin voimakkaasti kasvavaan yhtiöön verrattuna.

Mikäli loppuvuonna päästään ohjeistuksen mukaisiin tuloksiin, ja sijoittajien luottamus yhtiöön alkaa palautua, on kurssissa huomattavasti nousuvaraa.

 

Tuleville vuosille on jo valmiiksi satojen miljoonien edestä projekteja tiedossa, kuten Jyväskylän Hippos2020, Seinäjoen Ideapark, Vantaan Aviapoliksen toimistot, Pyhäjoen ydinvoimalan työmaan majoitustilat, Avaralle 340 asuntoa, Kojamolle 74 asuntoa jne.

 

Ennätyksellisen tilauskannan takia ainakin itse osakkeenomistajana suhtaudun rauhallisin mielin Lehdon pörssissä saamaan kovaan kohteluun. Yhtiön kasvu tulee jatkumaan vuonna 2019 rakennusalan suhdanteen kääntymisestä huolimatta.

Näkemykseni mukaan sijoittajan kannattaa nyt napata alennusmyynnissä olevat osakkeet talteen, ottaa keväällä hyvät osinkotuotot, ja kuitata myöhemmin kurssinousun koittaessa muhkeat voitot.

 

Olen kirjoittanut Lehdosta myös aiemmin useampaan kertaan. Kirjoituksista löydät täydentävää tietoa yhtiöstä. Viimeisin postaus löytyy täältä, loput hakua käyttämällä.

 

 

Disclaimer: Tämä kirjoitus ei ole sijoitussuositus. Kirjoitus sisältää omia näkemyksiäni ja suuntaa-antavia laskelmia, sekä ennusteita, jotka eivät välttämättä toteudu. Jokainen on itse vastuussa omista sijoituspäätöksistään. Osakesijoitukset sisältävät aina riskejä, ja voit menettää sijoittamasi pääoman jopa kokonaan.